tiistai 22. huhtikuuta 2014

Uusi kämppä!

Uusi kämppä, parempi mieli...
Valoisaa on reilummin ja tilaa 39 neliön yksiöstä tähän kivan tyyliseen 50 neliön kaksioon.
Talo on vanha kaupparakennus, jossa on kolme asuntoa.
Komplikaatioita naapureiden kanssa on ollut jo ihan liikaa
 Melu estää nukkumiset ja sitten kiukku ja voimat ovat tiukassa.
Ei auta sanomiset ja vuokranantajan varotukset, vaan keskellä viikkoa kännätään jatkuvasti.
Niin kiva kämppä, mutta niin paljon harmia kanssa asujista!!



Kirppari tuoli.



 Ihana haaveilemani pöytä löytyi viimein ok hintaan.



Täkkejä <3
Kolme alinta mummolta ja päälimmäinen ostettu kirpparilta.
+ samalla kuviolla ruskee pienempi täkki löytyi jokunen aika sitten.


Pilkkahintaan löysin viimein oman opetustauluni!!! Voi tätä onnen päivää!

Kirppikseltä löytyi tuo hylly ja laatikko.

Dubain ostos tuo perhostaulu!

Tyynynpäällinen. Ollut nyt tuolin päällä.

Kisukka tykkään kun on tilaa.
Tänään kun tulin töistä ja kaupasta oli kisu saanut saaliiksi kaksi hiirtä SISÄLTÄ.
Siellä eri matoilla ne hiirenraadot olivat odottamassa.
Ei ollut tällä kertaa tarvinnut kissan murtautua roskakaappiin tai koiran herkkupusseille -.-

Ja jeejee sain tuon kaapin viimein. Tuo on ollut isällä traktorivarastossa ja sieltä siirretty
entisen talon pannuhuoneeseen ja siitä uudempaan autotalliin.
Tietoa ei ole mistä isä tuon alunperin löysi. Painavahan tuo reippaasti oli!
Haisee öljylle ja on likainen, mutta silti ihana oma.

Dubain tunnelmia

Nojoo näin siinä taas käy, että tämän kirjottaminen jää koko kesän ajaksi.
Tylsyyttä ja inspiraatiota löytyy pimeän ajan.
Työtkin alkoivat Hotellilla siivous työssä 15.3.2014, niin aikaa paljoa jää.
Mutta jospa sitä parisen kuvaa Dubain reissusta viimein... hups...
Joskus syksyllä voisin tehdä kunnon kertomuksen.




Fortune Grand Hotel Aparments.


Hotellihuoneen parvekkeen näkymät.




Ostokset.

Kuu on kellahtanu väärinpäin täällä maassa.


Ekan illan ruokailu.


Hotellin eri aamujen aamupalat.


Kalatori.


Sapuskaa.

Petrin synttärikahvit.







Rantapäivä ilmasella bussilla sinne ja takas.

Aamiaissali.


Yhtenä iltana syötiin aamiaissalissa ruoka.



Hotellin katon uima allas.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Paluuta takaisin arkeen

Tässä alan palaileen lomatunnelmista ja arjen totuttelusta flunssan kera kuvioihin.
Paljon on muuttunut, niin paljon.
Olen värkännyt kuvia ja tekstiä seuraaviin päivityksiin, joten kohta palaan.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Hölläillään


Joka päivä smoothieta olen huristanut. Mangoa, banaania, mansikkaa joskus mustikkaa..
Tänään tein minttujäätelö-banaani-maitopirtelöä.

Parit muut löydöt tässä kuvailin.
Tää vuohi oli niin kiva, että pakko oli napata mukaan.

Riisikeitinpallo.



Tattipurkki


Ylihuomenna sitä ollaan tässä asennossa auringonlämmössä :3