maanantai 9. joulukuuta 2013

9. Joululahja ostokset

Päivä alkaa päättymään ja puuhaa on ollut.
Aamulla lähdettii taas Kokkolaan pienille ostoksille.. pienille ja pienille..
Sain ostettua kummipojalle ja tytölle joululahjat. Jotain karkkia vielä voisi lisäksi katsoa...
Joululahjat löytyi myös itselle, poikakaverille ja äidille.
Yllättäen törmättiin Pop up myymälään. Kaikkia ihanaa siellä oisi ollut!
Sieltä tultua menin untenmaille kun niin väsytti. Tokkurasta virkistyttyä vähitellen laitoin pikkuveljen
tietokonepöytää myyntiin nettiin ja hakemusta siivoustöihin.
Samalla järjestelin ostamia tavaroita paikoilleen.



Tämmöinen pilkotti vaaterekkien alta kirpparilla. Ajattelin että tuo on vain tavaroiden kuljettamista varten
jätetty rippuvien vaatteiden alle. Mutta kappas, siinä oli hinta!
Olihan tuo niin kivasti kulunu, että pakko oli saada ja hintaakin 2e.

Kummitytön kirjatoive. Viime vuonna halusi Robinin cd:n.
Kummipojalle elokuva ja poikakaverille pleikkari peli. Itse saan upean jatkojohdon.

Äidille ostin upean mallisen kukkaruukun. Hänellä on valkoisia hienon mallisia astioita, joten
tuo oli ihan pakko ostaa! Sitten ajattelin siihen mukaan tuon sormustelineen, jota
voi käyttää vaikka teepusseillekkin. Onhan tuo noinkin kaunis.

Kirpparilta löytyi paita ja kivan väriset lämpimät tossut! Yht. 3,50.

Mini valokuva albumit, 1e. Mahtuu mahottomasti kuvia pieneen tilaan!!

Kaksi pussilakanaa ja pyyhe, johon tehty kiva reunus. Vähän näkyy pöytäliinaa.

Joululiina ja tyynyliinat.

Kiva aakkostyynyliina. Nämä kaikki pussilakanat, liinat ja tyynyliinat noin 8e.


Puinen kori 0,50.

Nyt minullakin on oma teepurkki 0,50.

Kivoja laseja parit kappaleet 0,40/kpl ja pullo jotain euron paikkeilla taisi olla.


 Paluumatkalle otettiin luukulta euron juustoja parit mukaan.
Viimeksikkin säästin tuon paperipussin. Kätevää kääntää nurin päin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti